MAYERI ÄRIKVARTAL
Mayeri Ärikvartal -liikekortteli edustaa 130 vuoden mittaista virolaista yritystoimintaa, johon kuuluu uudistuksia, uudelleensyntymistä ja kansainvälisiä onnistumisia. Mayeri on ylpeä taustastaan, mutta elää tässä ajassa ja suuntaa katseensa kohti tulevaa. Mayeri Ärikvartal tarjoaa kompaktin toimintaympäristön, jossa on kaikki tarpeelliset ja laadukkaat yhteydet sekä palvelut ja tietotekniikka. Mayeri Ärikvartal tarjoaa käyttökustannuksiltaan taloudellisen vaihtoehdon uniikissa kaupunkiympäristössä.
HINNAT JA POHJARATKAISUT
Liikekorttelin ensimmäisen rakennuksen nimi on Woldemar, josta löytyy erikokoisia tiloja tai tarvittaessa voi vuokrata koko kerroksen käsittävät toimistotilat. Tutustu pohjaratkaisuihin, tiloihin ja vuokriin.
ARVOT
Ainutlaatuinen historia
Mayerin suvun yritystoiminta alkoi Paldiski mnt -kadun ja Tulbi-kadun kulmassa vuonna 1889, eli samana vuonna jolloin Pariisin Eiffel-torni valmistui. Nimellä ”Woldermar Mayerin leski ja poika” toiminut tehdas valmisti aluksi maitojauhetta, mikä oli siihen aikaan varsin poikkeuksellista. Myöhemmin tehtaasta kehittyi menestyvä kansainvälinen kemiantehdas. Mayereiden jälkeen tehtaan tiloissa toimi useita eri yrityksiä. Liikekorttelin ensimmäisenä valmistunut rakennus on saanut nimensä Woldemarin mukaan.
Visio
Liikekorttelin konseptissa mennyt ja tuleva kietoutuvat toisiinsa, ja yhdistävinä tekijöinä toimivat yhteydet muualle kaupunkiin, toisiinsa kytköksissä olevat rakennukset, tilat, yritys- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet, ideat, ihmiset sekä alueen tarjoamat edut.
Koko korttelin suunnittelu perustuu ajatukseen siitä, että lopputulos muodostaa kompaktin ja toimivan kokonaisuuden, jossa kaikki tarpeet on huomioitu. Keskenään sujuvasti yhdistetty pysäköintialue, ruokapaikat, toimisto- ja varastotilat ovat Mayerissä osa toimivaa perusratkaisua – ”kuivin jaloin” ja helposti on päästävä kaikkialle.
Yrityksille, joille aika on rahaa
Mayeri Ärikvartal sopii erityisesti sellaisille yrityksille, jotka arvostavat hyviä ja nopeita yhteyksiä Tallinnan sisällä sekä toimivia yhteyksiä muualle Viroon. Asiakkaamme arvostavat mahdollisuutta säästää sekä aikaa että rahaa, ja heille mukava ja vaivaton pysäköinti on ehdoton edellytys.
Visio
Mayeri Ärikvartalin vision ovat laatineet arkkitehdit Kalle Rannula (KPME OÜ) ja Ralf Tamm (Realarhitektid OÜ), jotka ovat painottaneet erityisesti korttelissa yli sata vuotta sitten toimineen kemianalan yrityksen luomaa perintöä.
Säiliöt sekä ne täyttävä ja toisiinsa yhdistävä, virtaava aines heijastuvat korttelin rakennusten ulkopinnoissa ja tilat täyttävässä aktiivisessa toiminnassa.
Säiliö-aihe aineellistuu kuumakäsitellyissä teräslevyissä, joita on käytetty rakennuksen julkisivussa.
Toimiva ja mukava
Mayeri Ärikvartal -liikekortteli tarjoaa erilaisia joustavia vaihtoehtoja kaikenkokoisille yrityksille. Vuokrattavissa on pienempiä tiloja ja tarvittaessa myös koko kerros, jossa on tilaa yhteensä 1280 neliömetriä. Toimivat pohjaratkaisut, nykyaikainen teknologia ja B-energialuokka tarkoittavat myös pieniä käyttökustannuksia. Talotekniikan toteutuksessa on painotettu ympäristöystävällisyyttä sekä edullisia käyttökustannuksia.
Ensimmäisessä kerroksessa on mukava ruokapaikka, hammaslääkärin vastaanotto ja kauneushoitola. Lisäksi talossa on oma pyöräparkki ja riittävästi pysäköintitilaa autoille. Useissa toimistoissa on myös oma parveke, ja suuret ikkunat tekevät tiloista valoisat. Lisäksi vuokralaisten käytössä on ulkoterassi, ja tavaroiden säilytykseen voi vuokrata varastotilaa. Rakennuksessa on yhteensä kolme hissiä.
Tehokkaat yhteydet
Mayeri Ärikvartal -korttelissa on tehokkaat ja toimivat, usean eri palveluntarjoajan televiestintäyhteydet. Vakaa sähköntoimitus on varmistettu kaksoisvirransyötön avulla useammasta eri muuntajasta. Mayeri Ärikvartal sopii siten vaativampiakin viestintäyhteyksiä tarvitseville yrityksille. Rakennukseen pääsee 24/7, ja alueella on ympärivuorokautinen miehitetty vartiointi sekä sähköinen valvonta.
Luotettava rakennuttaja
Hiidrom OÜ on kiinteistöalalla toimiva perheyritys, joka aloitti toimintansa vuonna 1998. Mayerin liikekorttelin kehittäminen ja rakentaminen on Hiidromin tähänastisista projekteista laajamittaisin. Perheyritykselle ominaiseen tapaan jokainen projekti on erityisen arvokas ja tärkeä.
Hiidrom omistaa myös useampia naapurikiinteistöjä, mikä luo perustan alueen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle.
WOLDEMAR
- B-energialuokka ja matalat sivukulut
- runsaasti pysäköintitilaa ja erillinen pyöräparkki
- rakennuksen koko pinta-ala on 6400 m2 ja vuokrata voi myös koko kerroksen (1280 m2)
- nykyaikainen talotekniikka (jäähdyttävä koneellinen ilmanvaihto)
- muut palvelut: ravintola ”Ubin”, hammaslääkäri, kauneudenhoitopalvelut
- 24h vartiointi ja sähköinen valvonta
- restauroidut vanhat kalkkikivestä ladotut seinät on jätetty näkyviin
- usean eri palveluntarjoajan viestintäjärjestelmät – myös kaksoisvirransyöttö
- ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 2005 ja toinen vaihe lokakuussa 2015.
- toimistotilojen vuokrat alkaen 9 €/m2, – hintaan lisätään sivukulut ja arvonlisävero
- yksi ilmainen pysäköintipaikka jokaista vuokrattua 30m² toimistotilaa kohden
- vuokralaisten käytössä on myös useita erikokoisia varastotiloja
- julkisen liikenteen pysäkit 25-75 metrin päässä
- ydinkeskustasta ja satamasta pääsee Mayerin liikekortteliin 10 minuutissa ja lentokentältä 15 minuutissa
Aet Urvast
henkilöstö- ja toimistopäällikkö
Mayeri Ärikvartal -korttelilla on useita etuja, jotka ovat auttaneet yritystämme kasvamaan ja kehittymään kahdeksan tiloissa vietetyn vuoden aikana. Meillä on useita autoja, ja työmme edellyttää työntekijöiden jatkuvaa liikkumista paikasta toiseen, joten riittävät pysäköintitilat ovat meille todella tärkeät. Mayerissa on tilava pysäköintialue. Toimimme kahdessa eri maassa, joten ympärivuorokautinen pääsy toimitiloihin on meille tärkeää. Korttelin sijainti on logistisesti erinomainen,
Enar Pajula
hallituksen jäsen
Pajulan hammashoitola on toiminut nykyisessä Mayerin korttelissa jo vuodesta 1995 alkaen. Sijainti on toimipaikkamme ehdoton vahvuus. Kortteli sijaitsee suhteellisen lähellä keskustaa ja pysäköinti on ilmaista. Rakennus on nykyaikainen ja toimiva.